Search
Poliittinen minä
Poliittinen minäni astui esiin vuoden 2008 kunnallisvaalien alla. Asetuin ehdokkaaksi ja sen jälkeen olen toiminut aktiivisesti paikallispolitiikassa. Nykyiset toimeni ovat:
Luottamustoimet
Edellisten kuntavaalien jälkeen sain valtuudet vastuullisiin luottamushenkilöpaikkoihin. Tärkeimpinä pidän Jyväskylän Energia Oy:n sekä Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy:n hallituksien jäsenyyttä sekä tarkastuslautakunnan sekä ympäristöterveysjaoston varajäsenyyttä. Olen kouluttanut itseäni osakeyhtiöiden hallituksiin käymällä Hyväksytty Hallituksen Jäsen (HHJ) tutkinnon.
Tarkemmat tiedot luottamustoimistani löytyy täältä.
Puoluetoiminta
Jyväskylän kokoomus ry, puheenjohtaja
Jyväskylän Kokoomus ry. on aktiivisesti toimiva paikallisyhdistys, joka aikaisemmin tunnettiin Jyväskylän Maalaiskunnan Kokoomus ry:n nimellä. Vuoden 2009 kuntaliitoksen myötä Suomen viimeinen maalaiskunta yhdistyi Jyväskylän kaupunkiin ja samalla yhdistys lyhensi nimensä nykyiseen muotoonsa. Toimin nyt kolmatta vuotta puheenjohtajana. Yhdistys on yksi Keski-Suomen aktiivisimmista ja näymme sekä tapahtumissa että kannaottojemme kautta mediasa.
.Lisätietoa: Jyväskylän kokoomus ry, Facebook-sivusto.
Kokoomuksen Jyväskylän kunnallisjärjestö ry, varapuheenjohtaja
Kunnallisjärjestö on katto-organisaatio yhdeksälle paikallisyhdistykselle. Kunnallisjärjestön tehtävänä on vaikuttaa kuntapolitiikkaan, tehdä tiivistä yhteistyötä kokoomuksen valtuustoryhmän kanssa ja järjestää kunnallisvaalit. Toimin toista vuotta kunnallisjärjestön taloudesta vastaavana puheenjohtajana.
Lisätietoa: Jyväskylän Kunnallisjärjestö ry, Facebook-sivusto
Keski-Suomen kokoomus ry, hallituksen jäsen
Keski-Suomen Kokoomus on yksi Kokoomuksen viidestätoista piirijärjestöstä. Keski-Suomen kokoomuksen vastuulla on eduskuntavaalien järjestäminen ja toiminnan koordinointi Keski-Suomen vaalipiirin alueella jokaisessa kunnassa.
Lisätietoa: Keski-Suomen kokoomus ry, Facebook-sivusto

