Jyväskylän kokoomus ry:n hallitus vuodelle 2012

LEHDISTÖTIEDOTE 17.11.2011

JULKAISUVAPAA HETI

Jyväskylän kokoomus ry:n hallitus vuodelle 2012

Jyväskylän kokoomus ry on syyskokouksessaan valinnut yksimielisesti yhdistyksen puheenjohtaja Eeva-Kaisa Rouhiaisen jatkamaan tehtävässään myös ensi vuonna. Muut hallituksen jäsenet vuodelle 2012 ovat Vesa Ala-Mononen, Lasse Huntus, Perttu Havulehto, Päivi Ilkka, Katja Isomöttönen, Tomi Jylänki, Päivi Patrikka, Esa Toivonen, Marjo Tossavainen ja Mervi Wallenius.

Ensi vuoden haasteena on kahdet vaalit. ”Ensin rekrytoidaan Sauli Suomelle töihin, sen jälkeen keskitytään kunnallisvaaleihin. Tulette meidät näkemään positiivisesti katukuvassa ja mediassa. Teemme myös aktiivista politiikkaa kaupunginvaltuustossa ja lautakunnissa”, sanoo Rouhiainen.

Yhdistyksen vaalipäällikkönä toimii Marjo Tossavainen. ”Meillä on motivoitunut ja osaava joukko, jolla on tahtoa laittaa haastava kuntatalous kuriin. Jyväskylän kokoomus ry lähtee rohkeasti vastaamaan palveluhaasteeseen ja haluaa kantaa politiikallaan vastuuta vaikeistakin päätöksistä tulevalla valtuustokaudella.", Tossavainen kuvailee tulevia vuosia.

Lisätietoja:
Eeva-Kaisa Rouhiainen
Puheenjohtaja
This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.
040 778 3149

Marjo Tossavainen
Vaalipäällikkö
This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.
050 591 5338