Search
When Reality Hits You
- Details
- Published on Tuesday, 04 October 2011 05:28
- Written by Eeva-Kaisa Rouhiainen
On niitä hetkiä, kun on hyvä palauttaa itsensä maan pinnalle. Tänään on taas yksi niistä päivistä.
Parasta aikaa vietetään kansallista vanhustenviikkoa, jonka teemana on ”Vapaaehtoisuus voimana”. Teen tänään oman osani ja menen parin muun LC-klubilaisen kanssa Puuppolan hoivasairaalaan vapaaehtoistyöhön.
Olen siellä ollut aiemminkin ja tehtävä ei ole monimutkainen: sairaalan asukkaiden avustamista yläkerran tiloista alakerrassa pidettävään konserttiin ja sen jälkeen takaisin omiin huoneisiin. Pyörätuolien siirtely ei sinänsä ole raskasta ja ehkä se tärkein tehtävä on kuitenkin vain olla läsnä. Koska sitä asukkaat juuri kaipaavat: juttuseuraa ja virikkeitä normaaliin päiviinsä.
Olen aiemminkin käynyt vastaavassa roolissa Puuppolassa ja se on ehkä parhaita ”reality hits” tilanteita. Jotkut odottavat kiireisten hoitajien tuloa, koska liikkumaan pääsee vain pyörätuolien avuilla. Osa asukkaista on dementoituneita ja käydyt keskustelut ovat jopa huvittavan absurdeja. Päiväsyklit ovat melkein kuin elokuvasta Päiväni Murmelina; samat puheet ja samat tilanteet päivästä toiseen.
Luin tämän aamun keskisuomalaisesta, että pelkästään Jyväskylässä on noin 120 vapaaehtoistyötä tekevää organisaatiota. Aina on tarvetta auttaville käsille ja kulkeville jaloille. Vapaaehtoistyö tarjoaa ystävyyssuhteita ja vastapainoa tavalliseen arkeen. Ongelmana on se, että on myös monia muita kilpailevia aktiviteetteja, joihin kiristyvässä työelämässä olevia henkilöitä yritetään saada mukaan.
Jokainen tekee omia valintoja ja miettii, onko itselle antoisampaa paistaa makkaraa oman lapsen jalkapallotreeneissä vai auttaa esimerkiksi vanhustyössä yhdistyksen tai seurakunnan nimissä. Arvovalintojen tekeminen ei ole helppoa ja on ollut myös nähtävissä, että vapaaehtoistyöhön lupautunut uupuu. Vastapainosta on tullut taakka. Näin ei pitäisi olla.
Jos kaikki tekee pienen osansa, niin suuri osa asioista tulisi tehtyä.